perjantai 10. toukokuuta 2019

Tikkakosken kevätnäyttely 2019


 Tikkakosken kudontaryhmässä saatiin taas runsas ja hieno näyttely aikaiseksi. Mahtavaa miten paljon kaikenlaista lukuvuoden mittaan on saatu kudottua! Eikä tässä edes kaikki, sillä paljon on jo lähtenyt maailmalle ja käyttöön!

Täällä kudottiin taas runsaasti erilaisia pyyhe/kaitaliina kankaita, aaltotoimikas hartiahuivia, muutamia huopaloimia ja poncojakin  sekä erilaisia poppana/mattoloimia!  Teemana oli perehtyä erityisesti 
Gollingwood-tekniikkaan ja siihen luotiin mattoloimi.




Muutamia Golligwood mattoja ehdittiin kutoa, mutta kyllä noiden puiden virittäminen oli työlästä, että saa loimilangat tasaisesti nousemaan!
Syksyllä jatketaan ja silloin loimi on valmiina odottamassa =)



 6-vartista ruusukasraitaa ja veikeitä raitoja!



Turkoosin sävyjä huovissa ja "kukka"-poppanoissa! Käänettiin myös kangaspuut, että pääsevät näyttelyyn, jos niissä vain oli työ kesken!






 Seija oli ommellut poppanakankaasta kassin ja pikku laukun. Kurssilaiset suunnittelivat mustavalkoisen poppanaloimen, mistä myös nuo kangaspuissa roikkuvat Anna-Liisan kutomat tapletitkin on kudottu. Kuteena käytetty muovikudetta.




Pompulamattoa kudottiin 165 cm leveänä täällä. Käytännössä malli on kolmen langan ripsi ja palttina. Ohuempi kude aina palttinassa, kuten juutti, paperinaru, pellavanaru, ohut moppilanka tai 18- säik. kalalanka. Kuvassa  myös Anitan kauniita ruusukasmattoja.



Anna-Liisan värinvaikutus paltinassa, kalalankaloimessa.


 Kesäisiä mattoja ja poppanoita!



 Erjan "blingblig"- poppana hopealla säväytettynä ja
rauhallinen raidallinen poppanaliina.


Kevätnäyttelyt 2019


Jyväskylän kansalaisopiston, opiston kudontaryhmässä luotiin luovasti merseroidusta puuvillasta värikäs huiviloimi yhdeksälle kutojalle ja jokaiselle ripaus omaa lempiväriä! Uniikki ja upea loimi kudottiin sitten erilaisilla villa/silkki yms. langoilla, sidoksena ihan tavallinen bataviatoimikas. Kuva on kyllä huono, valaistus haalistaa värejä ja kamerakin taitaa vedellä viimeisiään tai sitten säädöt on ihan pielessä. Huivit luonnossa moninverroin kauniimpia, loimi onnistui ja kuteeksi kävi monet värit.


 Iinan värikäs ripsimatto!

 Opiston ryhmässä kudottiin monia leveitä kylpypyyhkeitä tässä Jaakon ja myöhemmässä kuvassa Päivin. Päivi solmi pyyhkeesiin hapsut ja kutoi puuvilla/pellavalla. Jaakon pyyhe on pellavalla kudottu.

"Welmu" - loimen suunnittelivat Sanna, Veera ja Iina yhdessä. 
Iina aloitti ja ehti kutoa näyttelyyn omansa.

Alkusyksystä kudottiin myös 80 cm leveää hartiahuivia
 opiston ryhmässä ja tämä huivi on Minnan.


Sannin ja Seijan matot näyttelyssä.



 "Hilma"-huopa taitaa olla Seijan? Hilmaa kudottiin 9 huopaa!

Tässä vielä Jaakon, joka oli kutomossa ja Pirjon joka 
löytyi puilta!  Jaakko suunnitteli huopaan perspekiiviin, jossa omenan vihreä raita kapenee edettäessä!




Maaliskuu ja huhtikuu oli kiireistä kudontarintamalla


Korpilahden kudontaryhmään saatiin damastipuut pystytettyä aika monen kutojan voimin.  Olin jo pitkään haaveillut, että erikoispuita pitäisi voida kierrättää kansalaisopiston kudontaryhmissä ja nyt se sitten toteutui. Vähänkö oltiin innoissamme, sillä osa on harrastanut kudontaa jo kymmeniä vuosia ja vielä ehtivät opettelemaan damastipuut! Itsekin pääsin verestämään  opiskeluaikaisia taitoja ja muistoja  ( noin 30 vuoden takaa =D)


 Joukon kuopus Nina päätti aloittaa ja voi taivas mikä idea!!!


Muissakin kudontaryhmissä tapahtui vaikka mitä, tässä Kaisan tyylikästä mustaharmaata käytävänmattoa!


Opiston kurssilaiset suunnittelivat värikkään huopaloimen ja antoivat sille nimeksi Welmu. " Tätä kudotaan rohkeudella" - tuumasi Sanna, kun kysyttiin millaisilla väreillä he aikovat loimen kutoa!

 Tämä matto on asiakaspuolelta käsityöneuvonnasta, sinne haluttiin samallainen mattoloimi, kuin opiston kudontaryhmässä oli ja Tarja toteutti sen poppanakuteella ja räsyllä. Malli on "antiikkia", tässä kuva vertailun vuoksi juutilla ja trikoolla kudotusta Seijan matosta vielä.


Seijan toinen matto on kaunis trikoomatto, missä hän kokeili erilaisia ruusukaskuviointeja.


Sannin toinen trikooraitamatto ja aika hyvin natsaavat vierekäin!!


Marjatan veikeä idea pampulamatosta, missä palttinapohjassakin 18-säikeinen kalalanka vaihtaa myös raidoissa väriävälillä. Toimiva ja kaunis kokonaisuus.


Vanhan mallin mukaan kudottu rekipeitto

Kesätyöksi otin kutoa Keski-Suomen museoon tulevaan uuteen näyttelyyn rekipeiton. Vanha malli oli kudottu mustien lampaiden villasta ja ...