perjantai 12. syyskuuta 2014

Näppärä tapa saada aikaiseksi poppanakudetta!

Hei!

Löysin youtubesta aika näppärän idean, kuinka ommella kangas niin, että siitä saa vinoon leikattuna poppanakudetta. Älkää hämmentykö siitä, että ensimmäinen idea on sama kuin tuo aikasempi linkki matonkuteen leikkaamiseen, mutta siinä näytetään tilkkutyöleikkurin käyttöä matonkuteen leikkaukseen. Heti sen jälkeen filmi jatkuu ja näytetään kuinka kätevästi kahdesta ympäri ommelusta puuvillakangasneliöstä leikataan kulmasta kulmaan molemmilta puolilta neliötä ja käännetään kangas ympyräksi. Siitä on helppo lähteä leikkaamaan poppanakudetta. maton- ja poppanakuteen leikkausidea

Pikkuhiljaa piristyy...


Alku syksy on ollut hiljaista, mutta kun päästiin syyskuuhun niin kummasti elämä täällä kotitalousneuvonnassakin vilkastuu. Ihan uusiakin kutojia on piipahtanut ja tuo mustavalkoinen on Kirstin ensimmäinen itse kutoma matto. Tyylikäs ja onnistunu!

Viime viikolla sain Sisä-Suomen lehden näyteikkunan somistettua meidän kutojien töillä. Näyteikkunassa esitellään Äänekosken kotitalousneuvonnan toimintaa. -Käykääpä katsomassa!  Mukavasti sain kudonnaisia lyhyellä varoitusajalla, joten kiitos siitä Pia, Pirjo,Lissu, Siiri, Hellä ja Tarja! Kotitalousneuvonnan uutta facebook sivuakin on seurattu, meillä oli leikkimielinen kisa tykkääjistä Koskelan Setlementti ry:n kansalaisopiston facebook sivun kanssa...kotitalousneuvonta meni viikossa ohi... Eli aika hyvin kun koko kotitalousneuvonnan facebookiakaan ei ole ollut kuin kaksi viikkoa!!!

Tällä viikolla on jo kolme ollut kutomassa lähes koko viikon =) Hyötykasvikuivuria on myös vuokrattu ahkerasti, koska herkkutatteja on kuulema runsaasti. Itse en kyllä ole niihin törmännyt, vaikka koiran kanssa tuleekin metsässä käytyä usein, mutta meidän metsä ei ilmeisesti ole herkkutateille sopivaa tai sitten muut ehtivät löytää ne ensin.


Airikin on ahkeroinut kaksi kaunista mattoa vanhoista pussilakanoista leikatuista kuteista. Reunatkin ovat onnistuneet todella hyvin, kun kude on niin tasalaatuista. Pussilakanoista saa näppärästi leikattua tai revittyä kudetta ja jos pussilakana painaa hieman yli 700 g niin kahdesta saa jo 80 cm leveää mattoa ainakin metrin!


Tiistaina aloitettiin kansalaisopiston kudontakurssin kanssa. Kurssilaisia on kahdeksan, joten vielä mahtuu mukaan jos kiinnostaa. Kokoonnumme tiistaisin kotitalousneuvonnassa klo 17.30-19.45. Uusia loimia ei vielä päätetty, sillä yritämme kutoa vanhoja loimia pois. Kurssilaisilla on 45 cm kukkapoppanaa, keinutuolinmattoa, vielä vähän 55 cm kaita/pyyheliinalointa, 110 cm ruudullista toimikasmattoa ja 140 cm perinteisellä mallilla oleva pellavainen kilpikangasliinaloimi. Joten uudetkin kurssilaiset pääsee heti kutomaankin.