lauantai 12. syyskuuta 2015

Nyt näyttää jo hyvältä!

Palikkatestistä selvitty, kaikki kangaspuut saatiin mahtumaan kahteen luokkaan, mutta kyllä on puita pyöritelty Liisan ja Pirjon kanssa, jotka ovat minua auttaneet. -  Suurkiitos! Kudontakurssilaisetkin pääsivät tiistai- iltana tosi toimiin ja opettelemaan kangaspuiden kokoamista ;)

Maanantaina saa tulla tutustumaan, mutta varsinaiset avajaiset pidetään, kun kangaspuutkin on saatu kudontakuntoon ja kutojille keittiö! Huomasimme vasta, kun olimme muuttaneet ettei keittokomerossa ole tiskiallasta, eikä siis viemäriäkään tiskikoneelle. Tiistaina tulee miehiä poramaan viemärille reijän ja sitten saamme minikeittiön paremmalle paikallekin kuin entinen.. ehkäpä loppukuusta järjestetään kunnolla avajaisetkin, kun tilat on kunnossa.


perjantai 4. syyskuuta 2015

Torstaina muutettiin ja avajaiset on 14.9. Tervetuloa!

 Äksässä oli mukava juttu muutosta! Ensiviikolla alkaa uuden tilan sisustaminen ja kangaspuiden kasaaminen, tänään järjestelin tavaroita paikoilleen, että mahtuu paremmin liikkumaan, mutta kangaspuiden kasaamiseen tarvitsen apukäsiä! Aivan ensimmäiseksi kuitenkin kahvipaikka ... tietysti ;)




http://aksa.fi/kangaspuut-kasaan-ja-kainaloon-kotitalousneuvonta-muutti-vanhalle-seurakuntatalolle/