lauantai 28. syyskuuta 2013

Kohta on jo lokakuu


Kotitalousneuvonnassa on luotu uusia loimia ja rakennettu mattokankaita puille. Kay on oppinut rakentamaan kankaita ja pian on ihan ensimmäinen ripsiraidallinen mattokin kudottu =) Muutamia kutojiakin on ilmojen viiletessä ilmaantunut ja varsin moni käy päivittäin katsomassa ja suunnittelemassa syksyn tulevia kudonnaisia.

Koskelan kudontakurssi alkoi ja kurssilaisia on yhdeksän, joten aika moinen hulina on aina kurssipäivinä kutomossa. Ensikertalaiset pääsivät heti loimenluontioppiin ja aloitimme keinutuolinmattokankaalla, johon mattoloimeen kudotaan vanhasta viltistä leikatuilla suikalella tai villamattolangalla pehmeää pintaa. Innolla odotan ensimmäisiä valmiita töitä! Samanaikaisesti suunniteltiin jo seuraavaksi loimeksi  leveää shaalia tumman harmaalla ja -ruskealla sekä luonnon valkoisella huopalangalla. Shaalilointa piristetään joulunpunaisilla raidoilla. Porukalla työt kyllä joutuvat!

Sinikka on käynyt kutomassa muutaman maton ja tässä Sinikan pitkä käytävänmatto ruusukasraidoin.


Sinikka  opasti myös tyttärensä kutomisen saloihin ja alakuvassa on Elinan itse suunnittelema ja kutoma matto.

Näin se menee ja perinne siirtyy eteenpäin, mikä on hieno asia! Tänne voi hyvin tulla kutomaan yhdessä, sillä monesti voi kutoa vaikka vierekkäisissä puissa! Itsekkin toin pojat pieninä kokeilemaan päiväksi pariksi kutomista ja meidän Ville kutoikin puolet lastenhuoneen matosta 12- vuotiaana, äiti kyllä auttoi ja kutoi toisen puolen ;)  Enää poikia ei saa  kutomaan, sillä niillä on jo muut menot ja kiinnostukset...mopot ja semmoiset...mutta ehkä joku kipinä jäi, - muistikuva siitä, että kutominen oli kivaa!











Suunnittelin lämpöisen ruskansävyisen shaaliloimen ja luomisenkin aloitin  jo osittain viime torstaina. Tosin vihreän langan jätin lopulta pois, koska sitä oli liian vähän varastossa, sen tilalle otin syvän punaisen, joka värinä tuo lisää lämpöä loimeen.


 
Sidokseksi on suunnitelmissa välillä kärjellinen murtotoimikas:

tiistai 24. syyskuuta 2013

Mistä saataisiin vielä kaksi värjäyskurssille?

  VÄRIÄ KASVEISTA: 

Kurssilla on viisi, mutta kaksi vielä tarvitaan, että kurssi pidetään! 

 

Ma 30.9 klo 17-19.15 värjäykseen sopivat kasvit, pe 4.10 klo 17-19.15 ja  la-su 5.10-6.10 klo 10-15.15 ahkeraa lankojen värjäämistä! Kurssilla värjätään luonnosta tai vaikka omasta pihasta kerätyillä kasveilla ja sienillä upean värisiä lankoja syksyn neuleisiin ja kudonnaisiin. Paikka: Kotitalousneuvonta, ilmoittautumiset Äänekosken kansalaisopisto puh.020-6322932

Viisainta soittaa mitä pikimminten, sillä ilmoittautua voi vielä tänään 24.9, klo 19.00 mennessä!

sunnuntai 15. syyskuuta 2013

TULE MUKAAN! KOKOONNUMME VIELÄ KERRAN 26.9, klo 17.30 Taidemuseon piharakennuksessa ja jos silloin ei ole riittävästi kurssilaisia, kurssi ei ala!


Äänekosken kansalaisopistossa alkoi 12.9.2013, Väriä-elämään käsityöpaja, jossa viime vuonna kokeiltiin kaikenlaisia kivoja kankaankuviointitekniikoita, uudistettiin vanhaa ja tehtiin uutta sisustukseen sekä vaatetukseen. Syksyn aikana on mahdollisuus teettää itse kuvioiduista kankaista tarjottimia.... Kurssilla saa opastusta myös ompeluun. 

Torstaisin klo 17.30, Taidemuseon piharakennuksessa. Kokoonnumme seuraavan kerran 26.9. Ilmoittautua voi opettajalle, siis minulle =) paikan päällä, Koskelaan tai tänne kotitalousneuvontaan!

Laitan vähän kuvia viimevuotisista töistä!
Terv. Tuija






maanantai 2. syyskuuta 2013

Syyskuu...

Muutosta ei vielä ole kuulunut, joten olen luonut muutaman mattoloimen, kutonut alakerran onnenpolku-mattoloimen loppua pois ja aloittanut huopaloimen suunnittelun. Myös uusi mehupuristin on tuonut kaikenlaista juttua kotitalousneuvontaan, kaiken huippu oli kun pääsin tekemään jopa radio-ohjelmaa. -arvatkaa jännittikö!

 Ensi viikolla saan työkokeiluun Kayn, -reippaan ja mukavan nuoren äidin, joka puhuu todella hyvin suomea! Kay pääsee kudontaoppiin ja auttamaan minua loimien vetämisessä sekä kankaiden rakentamisessa.





Kudontaryhmäläisten mattoloimi on seisonut yksikseen koko kesän ja odottanut kutojaa, ei sen puoleen niin on muutkin kurssilaisten loimet odotelleet ;) Syksyllä sitten ahkeroidaan kesänkin edestä! Ensi viikolla alkaa kansalaisopisto, joten eiköhän loimet sitten edisty.


Anja sai saunapyyheurakkansa tehtyä, kun viime kevään kaatuminen hidasti suunnitelmia. Pellavapyyheloimi on 90 cm leveä, joten siitä saa kunnon kylpypyyhkeitä tai vaikka pöytäliinoja. Lointa jäi vielä muillekin, jos kiinnostaa niin ottakaa yhteyttä. 

Liisa kävi vaihteeksi kutomassa poppanaa!