keskiviikko 27. toukokuuta 2009

Maanantaina otin pois poppanoita, pyyhkeita ja kaitaliinoja. Pirkko ja Ritva olivat vuorotelleet viikonloppuna ja kutoneet viisi kaunista poppanaa. Osassa oli kokeiltu ruusukasraitoja ja muutama perinteinekin malli oli. Muuten tämä viikko meneekin lajitellessa astioita ylioppilasjuhlia varten, sillä nyt on kotitalousneuvonnan astianvuokrauksen kiireisin aika.


Ehdin kuitenkin pistelemään pirtaan sängynpeittolointa ja luultavasti torstaina saan sen kudontakuntoon. Muutama kutojakin oli mattoja ja poppanoita kutomassa. Elämä jatkuu kotitalousneuvonnassa edelleen vaikka pienoinen huolenpilvi leijaileekin taas kerran kattomme yllä!

maanantai 25. toukokuuta 2009

Säästöistä puhutaan, ...

Vaikka viime viikolla olin vain alkuviikosta työmaalla oli kotitalousneuvonnassa riittänyt kutojia myös helatorstaina ja viikonloppunakin. Loimet alkavat olla vähissä ja vain muutamia kapeampia mattoloimia on jäljellä, hieman poppanaa, taalainsidos kaitaliina ja leveä sängynpeittopoppanaloimi, jonka ehdin niukin naukin laittaa kudontakuntoon kesäksi. Työaika ei millään riitä pitämään huolta siitä, että kaikissa kangaspuissa olisi loimia tarjolla, vaikka olen ylitöinäkin niitä laittanut! Kysyntää olisi ja kaikista puista loimet vaan katoaa? Toiminta onkin ollut vilkaampaa kuin edellisenä keväänä -johtuisiko siitä, että olen tullut tutummaksi vai siitä, että kudontainnostus on tarttuvaa?

Kuulin huhuja, että jälleen mietitään uusia säästökohteita vapaa-aikatoimessa ja kotitalousneuvonnankin kohtalo on mietinnän alla? Kotitalousneuvonnassa aloitettiin säästäminen jo pari vuotta sitten muuttamalla ohjaajan työaika osa-aikaiseksi, mikä on käytännössä osoittautunut riittämättömäksi. Uskoisin kuitenkin, että säästötoimista päättävät ymmärtävät kotitalousneuvonan arvon ja tarpeellisuuden henkisen hyvinvoinnin ylläpitäjänä ja kansallisen käsityökulttuurin säilyttäjänä Äänekoskella. Kotitalousneuvonta on vuosien aikana tarjonnut käsitöistä innostuneille naisille ja muutamalle miehellekin innostavan ympäristön toteuttaa itseään kankaita kutomalla, roppakaupalla hyvää mieltä, onnistumisen iloa ja tekemällä oppimista, mitä on todella vaikea mitata taseilla tai muilla mittareilla! Lukemattomat määrät on täällä solmittu ystävyyssuhteita, verkostoiduttu ennenkuin verkostoitumisesta on vielä tiedetty mitään? Kuntokin on kohentunut ja parisuhde parantunut kangaspuita paukuttamalla, mikä on kuulemma todistettukin! Loimien väliin raidoiksi on monet surut, huolet ja ilon aiheet kudottu.

Kutomalla on jaettu hyvää mieltä lähimmäisille, ystäville ja tuttaville itsetehtyjen taidokkaiden kudonnaisten muodossa ja samalla säilytetty tärkeä osa kansallista kudontakulttuuria. Voidaanko millään mitata luottamusta omaan osaamiseen ja käsien taitoon tai tunnetta, että vielä vanhanakin voi olla hyödyksi kiireisille ja ehkä osaamattomammille läheisilleen?














Kotitalousneuvonnassa on ollut vilkas mattokevät, pirteitä ja iloisen värisiä, tyylikkäitä ja hillittyjä sekä ihanan kotoisia räsymattoja on kudottu kymmeniä, jopa satoja metrejä ja vain osan ehdin kuvata blogiin.Tässä vielä muutamia herkkuja: Tarjan kesämattoja!

Roosa tyttönen saa Marjatta- mummun kutoman omenan vihreän maton omaan huoneeseensa, sidos on 8-vartinen toimikas, mistä vain muutamaa polkusta on hyödynnetty, kuteena trikoo ja paperinaru.

Mallu kutoi samaan loimeen
näin mukavan näköistä mattoa
itse leikatuista räsyistä ja mustalla
trikoolla.

keskiviikko 13. toukokuuta 2009


Taalainsidoksesta Mallu kutoi pellavalankalopuilla monta pientä erilaista kaitaliinaa, joista kuvassa perinteisimmät. Loimi on osoittautunut monipuoliseksi, sillä väri ja materiaalivalinnoilla saa moneen kotiin sopiva kuoseja kaitaliinoihin, tapletteihin, pyyhkeisiin ja verhokappoihin. Puolipellavainen pyyheloimikin on jo huvennut mukavasti. Hilkka kutoi siitä lahjaksi laudeliinoja ja pyyhkeitä ja Liisa jatkaa tällä viikolla, eilen huomasin, että tukille oli kudottu jo monta metriä!

maanantai 4. toukokuuta 2009


Vapun jälkeinen maanantai alkoi hiljaisena, mutta iltapäivällä oli jo neljä kutojaa kutomassa omia töitään. Pirkko kutoi viime viikolla sinisävysiä mattoja trikoolla ja räsyllä. Päälimmäinen matto on palttinasidoksella ja turkoosi - ruskean pelkästään ripsisidoksella. Turkoosista tuli mukavan jämäkkä ja näyttävä matto, joka varmasti pysyy paikallaan kovemmassakin menossa.