maanantai 29. huhtikuuta 2013

Hauskaa Vappua!


Vappuviikolla olen töissä normaalisti ma, ti ja to! Muutamia kutojiakin  on varannut loimia, joten ihan tavallinen viikko tästäkin on tulossa, vaikka keskiviikkona juhlitaankin Vappua! Ihanaa on, että lumet suli ja narsissit tuossa kulmalla pukkaavat kovasti pinnalle. Pikkusen varovasti saa ajaa kotitalousneuvonnan pihaan autolla, sillä routa on tehnyt monttuja pihatielle. Pelargonia on täydessä kukassa ikkunalla ja kotitalousneuvonnassa talvehtimassa olleet parikat ja cili tuottavat jo hedelmiä, paprikoita on neljä aika isoa, vaikka vihreitä, mutta yksi chili on jo punainen =)

Viime viikolla otin pois mattoja:  Hilkka ja Sinikka ehtivät viedä omansa, mutta tuossa yläkuvassa on Pirjon orvokkimattoja ja alakuvassa Eevan kaunis räsymatto. Kokeilin itse kevään vihreään loimeen  poppanaa ja  siitä tulee mukavan näköistä liinaa. Täytyypä muistaa ottaa kuvia, niin näette! Poppanaan kannattaa varata  kutomisaikoja, sillä niistä saa kivoja viemisiä ja kesäisiä liinoja mökeille ja ihan kaupunkiinkin.


Shaalit laiton karstaukseen ja ne luvattiin toukokuuna aikana palauttaa, ilmoittelen sitten!

Kävin myös kotitalousneuvonnan suunnittelukokouksessa vähän kuulostelemassa ja esittämässä toiveita yläkoululta vapautuneisiin tiloihin, johon meidän olisi tarkoitus siirtyä mahdollisesti ensi syksynä.
Pientä remonttia oli luvattu, saa nyt nähdä miten käy. Tilaa kyllä on ja mikä mukavinta, kaikki samassa tasossa, kun nyt toimitaan kolmessa kerroskessa ja varsinkin kellariin johtavat jyrkät portaat.

Käsityöpajakurssilaiset ja vähän muutkin ovat käyneet kotitalousneuvonnassa painamassa verhoja, sillä  salissa on hyvä painaa itsekseen isolla pöydällä. Maanantaina Ulla kävi painamassa
makuhuoneeseen kauniit ja rauhalliset tammiverhot.


sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Hoikkasalin näyttely oli ja meni



Äänekosken kansalaisopiston näyttely oli Hoikkasalissa ja tässä muutamia kuvia vielä näyttelystä. Näyttelyssä oli mukavasti esillä kansalaisopiston monipuolista tarjontaa. Tähän poimin töitä lähinnä niistä kursseista, joita itse vedän.


Liisa toi näytille kasvivärjäyskurssilla ja sen innoittamana värjäämiään lankoja, joista oli neulonut villatakin ja villatakista jääneistä langoista vielä läjän sukkia =) Alakuvassa on Tarjan kasveilla- ja sienillä värjättyjä lankoja, sekä itse kasvattetuista morsingoista värjätyt siniset langat, joita värjättiin sinisten värien ja ulkomaisten väriaineiden  kurssilla. Samalta kurssilta on myös Leilan langat valkoisessa kopassa.



Käsityöpaja kurssilaisten töitä on seuraavaksi. Käsityöpajassa on keskitytty lähinnä erilaisiin kankaankuviointitekniikoihin ja niistä toteutettuihin töihin. Nämä kaksi ihanaa lasten peittoa on Raijan ompelemat itse painamista ja kuvioimista kankaista. Peittojen kaikki tilkut ja väliosat on toteutettu ihan itse.




Tässä vielä yksityiskohta.















 Raijan loistava oivallus, leimasimena lapsen kumisaapas!


 Raijan tyyny ja Ullan sininen kangas



 Muutamia tarjottima omista kankaista.


 Helenan T-paita ja Ullan  laukku, Raijan kappa


Liisan ja Raijan painamia T-paitoja ja Liisan
 kuvioimat tyynyliinat aurinkovärjäyksellä.


Liisa valotti seulan upealla kasvinlehdellä ja painoi 
sillä keittiön verhot vanhoihin lakanoihin.


 Tässä vielä metrikankaita ja kukkotyynyjä


Kudontakurssilaisilta oli vain muutamia töitä, sillä kovin paljon ei ehditty saada valmiiksi. Toki  kaikki kurssilaiset ehti kutomaan selänpesimet ja hartiahuivit, mutta mattoloimesta ehdittiin saada vasta yksi matto, pyyheliinakankaan saimme  rakennettua ja Aulikki ehti sen jo aloittaakin ja lisäksi vedimme jo leveän pellavaliinaloimen puille, mutta se jäi odottamaan rakentamista. Tässä kuitenkin Tarjan kotitalousneuvonnan "Onnen apilaloimeen" kutoma pöytäliina.


Aulikin ja Sirpan hartiahuivit. Tuo ruskeampi on Sirpan kasvivärjäyskursseilla värjäämistä langoista kudottu. Tuo pinkki on Kirsin kutoma puuvillashaali.


Tässä vielä Arjan kutoma punainen matto ja Leilan huovutuskurssilla
 tekemä veikeä viinibägin piilo!


Liisan matto.


torstai 11. huhtikuuta 2013

Käykääpä katsomassa Hoikkasalissa kansalaisopiston näyttelyä!

Kevät tulee kohisten ja kansalaisopiston kurssit loppuvat tällä viikolla. 
Kotitalousneuvonnassa siirryn samalla kesäajan
 työaikaan eli olen paikalla:

maanantaina klo 9.15-16.00,
 tiistaina klo 9.19-15.00 
ja torstaina klo 9.15-16.00.