torstai 30. tammikuuta 2014

Värikkäitä räsymattoja


Ihanaa kun aurinko paistaa vaikka kotitalousneuvonnassa onkin katutasossa vähän vilpoista pakkaskeleillä, koska tuo kuistin väliovi on niin hatara, että pakkanen puhaltaa läpi. Onneksi kellarissa ja yläkerrassa on mukavan lämmintä ettei  kutojia palella.

Pikkuinen katasrofi sattui viimeviikolla, kun öljypoltin oli tiistai yöllä sammunut ja aamulla kaikki patterit olivat jääkylmät ja ulkona -20 astetta! Onneksi oli sellainen päivä, että tulimme töihin ja saimme hälytettyä huoltomiehen apuun, eikä mitään vakavampaa päässyt tapatumaan. Viikonloppuna asia olisi ollut paljon vakavampi =( Onneksi oli mukana lämpöisiä vaatteita, villaiset säärystimet ja kaulahuivi, sillä ne olivat tarpeen, kun koko talo hohkasi kylmyyttä.


Räsymattoja on ahkerasti kudottu. Kotitalousneuvonnasta löytyy sekä musta että valkoinen kalalankaloimi 80 cm leveään mattoon. Kay otti maanataina mattoja pois tukilta ja levitimme ne salin pöydälle. Niitä on niin kiva katsella kun ohi kulkee...Toki nämä saa poiskin hakea =D

Nämä kuvissa vasemmalla puolen ovat Anjan mattoja eli tuo punasiniraidallinen ja tuo hempeä keltaisen sävyttämä raitamatto. Räiskyvä oranssi ilopilleri on Kirsin matto tyttären leikkimökkiin vai huvilaanko se oli ;)



Parittomista sukista kudetta!

Loistava idea tässä Eijan matossa! Eija on osan kutesta tehnyt parittomista tai muuten  kuluneista sukista, muunmuassa froteisista urheilusukista!!! Eli nyt vaan kaikki parittomatkin sukat talteen ja leikkaamaan niistä renkaita, mitä sitten yhdistellään. Eija on yhdistellyt erivärisiä sukkia, pätkä sinne ja toinen tänne! Mattoon tulee mukavat pompulat solmuista ja pinnasta tulee elävän näköistä. Loistava keksintö esim. eteisen matoiksi,  sillä matot on tukevat ja jämäkät, lisäksi noiden pompuloiden luulisi keräävän hiekkaa ja soraa kengänpohjista.

 Paljain jaloinkin matolla on kiva tassutella kun pinta on niin  eläväistä.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Vanhan mallin mukaan kudottu rekipeitto

Kesätyöksi otin kutoa Keski-Suomen museoon tulevaan uuteen näyttelyyn rekipeiton. Vanha malli oli kudottu mustien lampaiden villasta ja ...