lauantai 8. joulukuuta 2012

Joulukuun kuulumisia


Pannunalusloimi alkaa olla loppu, pikkusen takkusta sen kutominen oli, mutta nopeasti syntyi valmista. Tässä Erja on kutonut pöydän keskelle pitkän pannunalusen. Anita kokeili videonauhapitsilointa vadelmanpunaisella sametilla  ja hopean hohtoisella valkoisella puuvillalangalla. Toimii tosi kauniisti! Kankaasta on tarkoitus ommella vanhojentanssipuvun etuosassa.


 Samalla Anita kutoi myös kangasta joulupukinkontiin 
meikkilaukkuihin ja penaaleihin


 Liisa kutoi 90 cm leveää poppanaa pöytäliinoiksi. Loimessa on sidoksena kärkitoimikas ja kaksinkertainen kalalanka beigenä, mustana ja valkoisena, jolloin loimesta tulee näkyvämpi kuin peruspalttinalla kudotussa poppanassa.



 Otin pois puilta myös kapeita jouluisia poppanoita. Tässä Liisan 2 ensimmäistä, Merjan 2 seuraavaa ja Anitan tuo pieni
maitokahvin värinen liina tarjoilupöydälle.


Kurssilaisten hartiahuiviloimesta on jo kolme huivia kudottu,
 Liisa ehti viedä omansa mutta tässä Aulikin ja Arjan!


Pari sinistä huopaakin on ehditty kutoa ja ensiviikolla lisää!  Erja vei omansa, 
joten sitä en kuvannut, mutta tässä on Marja-Liisan huopa! 

Olen saanut mukavasti huopia karstaukseen, mutta vielä niitä saa tuoda. Laitan ne heti joulun jälkeen postiin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Vanhan mallin mukaan kudottu rekipeitto

Kesätyöksi otin kutoa Keski-Suomen museoon tulevaan uuteen näyttelyyn rekipeiton. Vanha malli oli kudottu mustien lampaiden villasta ja ...