torstai 31. toukokuuta 2012

Kotitalousneuvonta suljettu 6.6.-12.8.2012.




 Kesän juhliin asioiden vuokraus toimii kuitenkin koko kesän  kotitalousneuvonnan  numerosta
 020-6322946.

Palaan  lomilta 13.8.2012 klo 9.15!

MUKAVAA  JA  LÄMMINTÄ KESÄÄ KAIKILLE!


Toukokuu vaihtuu kesäkuuksi


Hartijahuiviloimi loppui, itse kudoin toiseksi viimeisen lahjaksi ja Liisa kutoi viimeisen valkoisella. Alemmassa huovassa käytettiin suoraa poljentaa ja saatiin oikein tyylikäs ja kaunis pinta.  Ristitoimikas osoittautui yllättävän vaikeaksi pysyä kärryillä poljennassa, sillä paperilla se näytti tavattoman helpolta. Poljentavirheitä tuli helposti, -myös minulle! Joskus olisikin hyvä ehtiä kokeilla uusia loimia ennen asiakkaita, varsinkin erilaisia poljentoja niin osaisi suositella aloittelijoille helpompia ja kokeneemmille vaikeampia vaihtoehtoja.


Maitokahvin värisestä shaaliloimesta on kudottu jo kolme huopaa ja elokuussa on  tarkoitus koota shaaleja yhteislähetykseen karstattavaksi. Salme kutoi kokonaan valkoisella, oikealla on Hilkan ja päälimmäiseksi heitin Aulikin herkullisen pinkillä ja beigellä kudotun shaalin. Seuraavaksi shaalin aloittaa Tarja,  mutta se menee jo kesään.


Kesää ei voi ajatella ilman räsymattoja  ja niitä on kudottu varsin monia tämänkin kevään aikana. Tässä Eevan ja Tyynen sinisävyinen matto.


Hilkan mattoja!


Tyyne kutoi poppanaloimeen ripsillä ja raanulangoilla keinutuolinmaton ja tyynyn.


Eeva kutoi samaan loimeen poppanan ja samalla loimi loppuikin.  Uutta laitetaan sitten elokuussa, kun palailen loimilta.



Kotitalousneuvonta on kiinni 6.6-12.8.2012 välisen ajan,  mutta  jos haluat kesällä käydä kutomassa niin  vielä ehdit hakea avaimen ja sopia asiasta ma 4.6 - ti 5.6.

maanantai 14. toukokuuta 2012

Kevään perenoiden ja taimien vaihto lähestyy


Taas on aika katsastaa kukkapenkkejä ja jakaa perenoita. Jo perinteiseksi muodostunut Kotitalousneuvonnan perenoiden ja taimien vaihtoviikko toteutetaan 21-25.5. Taimia vaihdetaan maanataina, tiistaina ja torstaina periaatteella tuo tullessasi vie mennessäsi. Jos alkuviikosta ei  löydy mieleisiä niin käväise  vielä torstaina uudemman kerran katsastamassa!

Kesä jo kurkistaa...


Kutomossa on ollut mukavan vilkasta, vaikka kevät on ollut tosi pitkissä kantimissa, välillä satanut räntää ja jäätävää  tihkua, joskus harvoin aurinko paistanut pilvettömältä taivaalta, kuin luvaten parempaa ehkä se kesä joskus... Runsas kuukausi sitten laitoin uuden mattoloimen puihin, jota Eeva kokeili ensimmäisen.  Malli on kevään  Mallikerrasta  ja kudottuna helppo toteuttaa, sillä kuvio tulee niisinnästä! Matto kudotaan suoralla poljennalla neljälle polkuselle ja kolmella eri värisellä sukkulalla - siinä koko juju!  Mattoon tulee vähän kolmiuloitteinen vaikutelma ja kaunis rauhallinen kuvio!



Koskelassa oli myös kansalaisopiston kevät näyttely. Kiitos kudontakurssilaiset, kun toitte ahkerasti  töitänne näyttelyyn! Näyttelyssä oli mm. nämä Siirin ja Tarjan huovat esillä. Huopien alla on Siirin syksyllä kutoma matto. Aulikki aloitti  kurssilaisten puuvillashaalin ja kyllä kannatti, sillä shaalista tuli tosi kaunis!


Vanhan mallin mukaan kudottu rekipeitto

Kesätyöksi otin kutoa Keski-Suomen museoon tulevaan uuteen näyttelyyn rekipeiton. Vanha malli oli kudottu mustien lampaiden villasta ja ...