Kotitalousneuvonta on suljettu 23.2-1.3, hiihtolomaviikon.
perjantai, 20. helmikuuta 2009
Mallun valmiit laukut
Sain Mallulta kuvat laukuista - voisiko ikinä uskoa, että näissä on kudottu todellakin puuvillalankaa ja VHS-kasettien nauhaa!
tiistai, 17. helmikuuta 2009
maanantai, 16. helmikuuta 2009
Kaunis pakkaspäivä Äänekoskella. Kotitalousneuvonnassa oli muutama kutoja kutomassa poppanaa ja mattoa. Uusia kudonta-aikoja käytiin varaamassa, tulevia loimia suunnittelemassa ja käväistiin sitä muuten vain rupattelemassakin. Viikonloppuna oli valmistunut shaali ja poppanaakin muutama metri! Viime torstaina olin ottanut Tarjan kauniin violetinsävyisen käytävänmaton pois.
perjantai, 13. helmikuuta 2009
keskiviikko, 11. helmikuuta 2009
maanantai, 9. helmikuuta 2009
perjantai, 6. helmikuuta 2009
Mallun upeaa laukkukangasta
puuvilla/pellavalankoja. Uusikättöä parhaimmillaan!
Torstaina otin Annikin kauniisti sävyttämän poppanan ja Mallun upet laukkukankaat pois puista. Vedimme Erjan kanssa taalainsidoksella tulevaa kaitaliinalointa tukille. Aluksi loimi menikin sujuvasti, mutta sitten langat alkoivat uhkaavasti takertua toisiinsa ja napsahdella poikki, oli pyydettävä apuvoimia selvittelemään loimilankoja ennen käärinpirtaa. Onneksi Arja riensi apuun ja vähän kerrallaan saimme lointa tukille, kunnes Erjan oli lähdettävä omalle työmaalleen Koskelaan. Maanantaiksi jäi vielä muutama metri vedettäväksi, mutta eiköhän se siitä. Mattoja alkaa mukavasti valmistua, joten ensiviikolla on taas uusia kuvia tämän viikon töistä.
tiistai, 3. helmikuuta 2009
Marjatan lemmikinsininen matto
Tänään kotitalousneuvonnassa kangaspuut paukkasivat, kun viisi kutojaa kutoi mattoja, poppanaa ja laukkukangasta. Laukkukangasta kudottiin yksi punaisella ja toinen ruskella pohjavärillä, niistä tuli upeita! Lataankin kuvia tämän päivän töistä myöhemmin, kun tulevat valmiiksi. Otin Marjatan ja Lahjan kutomat matot pois niin tukille mahtuu taas uusia. Ulkona oli kaunis aurinkoinen pakkaspäivä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
